perjantai 20. huhtikuuta 2007

Voi hyvä Luoja mitä nyt?

Vaalit ovat ohi, porvarihallitus syntynyt, 62% naisia hallituksen jäsenistä, Paavo Väyrynen olikin vielä elossa ja niin tuo Kanervan Ilkkakaan ei näköjään ollutkaan vielä vanhainkodissa. Näillä sitten mennään, katsotaan mitä tuleman pitää, kukaanhan ei ole syyllinen mihinkään ennenkuin ei ole tehnyt mitään.

Siirrytään taas hieman tasa-arvoasioiden pariin. Lukiessani lehteä X, sattui silmiini juttu asiasta nimeltään feministinen itsepuolustus (myöhemmin Fip). Mielenkiinnolla siirryin lukemaan juttua, koska kyllähän tuollainen otsikko mielenkiinnon herättää. Jutussa siis kerrottiin Fip:stä, josta voitte lukea enemmän linkin takaa. Perusajatus on kuitenkin se, että koska naiset kokevat keskimäärin enemmän väkivaltaa miesten puolelta niin on kehitetty "itsepuolustuslaji", joka keskittyy itsepuolustukseen miespuoleista hyökkääjää vastaan, esimerkiksi seksuaalisen väkivallan tai muussa kaltaisessa tilanteessa. Niin, ensi lukemalla helposti tulee mieleen, että hyvä vaan pitäähän raiskaajia opetella potkimaan munille, hieno juttu. Jokin kuitenkin jäi tuon kaltaisessa kaivelemaan, ja sitten se iski. Itsepuolustuslaji jossa on sukupuolitettu väkivallantekijä, tuohan on kaikkea muuta kuin tasa-arvoa (jonka lipunkantajaa feministiset järjestöt usein esittävät).

Itse pasifistina en väkivaltaa sinänsä edes näe ratkaisuna mihinkään (joskin harrastan kamppailulajia), eikä sen käyttöä pitäisi rohkaista missään muussa kuin ns. sovitussa ja kontrolloidussa tilanteessa (esimerkiksi kamppailulajeissa käytävät ottelut yms.). Itsepuolustus on tietenkin ymmärrettävää, ja sen harjoitteleminen on myös ymmärrettävää. Asia mikä ei ole ymmärrettävää on tiettyä ihmisryhmää kohtaan suunniteltu itsepuolustuslaji, joka käytännössä lähentelee sukupuoliseen vihaan yllyttämistä. Muitakin vahvan kyseenalaisia asioita Fip:hen liittyy, kuten se ettei kukaan ulkopuolinen saa tilannetta seurata ja että harjoituksista on vaitiolovelvollisuus. Tällaisesta mieleen tulee lähinnä joidenkin kulttiryhmien toiminta.

Tasa-arvohan tällaisesta on kaukana, vai miltä kuullostaisi "maskulinistinen itsepuolustus", jossa harjoitellaan väkivaltaa naisia vastaan? Tai vaikkapa "kantaväestöläinen itsepuolustus", jossa harjoitellaan liikkeitä maahanmuuttajia vastaan, jotka tekevät tilastollisesti kantaväestöä enemmän rikoksia. Itsepuolustusharjoittelu tulee olla toimintaa, jossa ei sukupuoliteta, uskonnollisteta tai "roduteta" hyökkääjää, jottei se ala toimimaan epätasa-arvon edistäjänä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

eiks ollu väyrynen eikä lipponen? hmm.. taidankin perustaa seuraavaksi valkoihoisten itsepuolustuslajin, vertautuu aika näppärästi tohon femakko-karateen :)

Tony Clifton kirjoitti...

Niinhän se olikin, tai no niin samaa Kekkoslovakia porukkaa molemmat.

Blog Girl kirjoitti...

Heh...kiva sävy tekstissä ;)