Mikä tuossa kirjoituksessa sitten ahdisti? Selvähän se, kaikkien oikeasti-tiedostavien (ei siis niiden jotka muodin takia vaan vastustaa Amerikkaa ja rakastaa kaikkea muuta) isänmaallisten blogaavaa suursankaria Herra Halla-ahoa ei sovi arvostella. Mutta koska niin tein, on myös minun kannettava seuraukset ja vastata kritiikkiin.
Jarkko Sandell sanoi:
"Kuka on eurosentrinen? Sinä, sillä et ymmärrä että islamilaiset(ja suuri osa muista Euroopan ulkopuolelta tuljoista) eivät ajattele niin kuin me. Halla-aho huomio nimenomaan tätä asiaa. Kuitenkin, olemme euroopassa, joten meillä on oikeus vaatia ajattelemaan kuten me."
1. Ymmärrätkö mitä eurosentrisyys tarkoittaa?
2. Missä ja milloin olen sanonut, että islamilaiset ajattelevat samoin kuin me. Eivät tietenkään ajattele, mutta eivät ajattele tanskalaiset, saksalaiset, hindut, ortodoksit, jenkit tai naapurin pojatkaan. Ei kukaan missään ajattele täysin samalla tavalla kuin minä, ei edes voida muodostaa mitään "meitä", jos puhutaan siitä miten ajatellaan.
3. Mistäs sellainen oikeus meille on annettu, että saisimma vaatia muita ajattelemaan kuten me? En minä ainakaan ajattele kuin sinä. Kuten
Anonymous sanoi:
"Jos haluamme säilyttää Euroopan kutakuinkin sivistyneenä, rauhallisena, tasa-arvoisena demokratiana niin eurosentrinen valkoisen miehen ajattelutapa ON se oikea. Neekeri/ählämi-ajattelutapojen kukkasia voi tutkia Afrikassa/Aasiassa."
Aivan niin, meillähän onkin hienoja esimerkkejä tästä sivistyksestä. Aina pimeältä keskiajalta tähän päivään asti olemme onnistuneet tekemään useita kansanmurhia, saastuttamaan ympäristömme ja tekemään enemmän itsemurhia, kuin missään muualla. Asian tila tällä hetkellä on vain pieni osa historiasta.
Toinen Anonymous sanoi:
"Niinpä niin, valkoisen heteromiehen syytä taas kaikki maailman ongelmat."
Niin, ahdistaako? Valkoinen heteromies on ihan valkoisten heteromiesten oikeasti saanut valitettavan paljon pahaa aikaan. Ei sillä etteivätkö naiset, ei-valkoiset tai homot pahaan kykenisi, valkoinen heteromies vaan on ollut pisimpään vallassa ja kerennyt näin ollen toteuttaa omia pahuuksiaan.
Ja se mitä tämä Anonymous epäili historian taidoistani, niin voin kyllä vakuuttaa ettei historian tiedoissani ole mitään vikaa. Itseasiassa olen aina ollut varsin kiinnostunut historiasta ja tutkinut sitä paljon, ihan vain mielenkiinnosta asiaan. Eli ei tarvitse pelätä.
Tämän saman Anonymouksen täydellinen Ad Hominem lämmitti myös vahvasti sydäntäni. Kopioidaan se vielä tähän, jottei se jää keneltäkään näkemättä laiskuuden vuoksi:
"Tämä kertookin jo sinusta kaiken oleellisen. Pojannulikka, joka ei ilmeisesti pärjää edes insinöörikoulussa kun kiinnostaa enemmän heilua netissä lukeskywalkerina taistelemassa pahoja dartvadereita vastaan sanansäilällä. Niinhän se aina on teidän komukoiden kanssa, että työnteko ja yhteiskunnan pyörittämiseen osallistuminen millään lailla ei kiinnosta, mutta ruokkivaa kättä ollaan puremassa joka välissä."
En taida edes jaksaa vastata tuohon. Sovitaan niin, että jos tuollainen ajattelu soveltuu paremmin omaksumaasi kuvaan maailmasta niin pitäydy siinä, turhahan sitä on venettä keinuttaa kun aivan selkeästi olet löytänyt itsesi, ehkäpä tiedostamatta ennakkoluuloisena, typeränä ja vaikeana ihmisenä, mutta oletpa kuitenkin löytänyt itsesi. Onneksi olkoon.
Ilmeisesti nimellään kirjoittaminen on vaikeaa, mutta taas toinen anonymous sanoi näin:
"Olisiko Tony Clifton ensimmäinen henkilö, joka avaa tämän arvoituksen. Mitä hyötyä meille on ollut muslimimaista tulleella maahanmuutolla?"
No kerrotko mitä hyötyä meille on ortodoksimaista, katolisistamaista, ateistisista maista tai hindulaisista maista tulleelle maahanmuutolle? Uskonnonvapauden rajoittaminenhan on tietenkin varsin hienoa ja idealistista, mutta valitettavasti tuo YK:n ihmisoikeusjulistus sanoo jotain asiasta.
Jos vielä tämä sama anonymous olisi lukenut kirjoitukseni, niin olisi huomannut että totesin ettei Suomella todellakaan ole ollut siirtomaita, silloin puhuttiinkin Euroopan ongelmista maahanmuuton kanssa.
Kaiken kaikkiaan tahdon kiittää kaikista asiattomista kommenteista, toivonkin niitä lisää. Jos jotakuta ahdistaa tällainen ehkä hieman ilkeämielinen vastaus kritiikkiin, niin suosittelen ensin lukemaan kirjoitetun kritiikin ja sen sisältöarvon (jos sellaista on), ja katsomaan sitten asiaa uudestaan. Niin ja tämähän on tylyä puhetta.
p.s. Toim. huom. ihan vaan poistaakseni liikaa ahdistusta voin kertoa, ettei kirjoittaja ole kommunisti.
2 kommenttia:
Kyse on uskosta ja sitä tukevista todisteista. Halla-aho uskoo, että jos sapelia heiluttavien kurkunleikkaajien määrä kasvaa jatkuvasti, niin silloin jossain vaiheessa on luonnollista, että sapelin kalistelijat ovat herroja ja me heidän armoillansa.
Ruotsissa oli tehty tänä vuonna uusi ennätys maahanmuuttajien ottamisessa, 90 000 mamua ja kaikki joko mustia tai islamilaisia tai kumpiakin samaan aikaan. Nyt Ruotsissa om 13 % islamilaisia ja/tai mustia ihmisiä. Malmön tilanteesta en puhu, kun et kuitenkaan sitä uskoisi.
Matematiikkaa, kuinka monta vuotta Ruotsin tarvitsee olla moraalisesti oikeamielinen, ennen kuin se on islamilainen yhteiskunta??
Miksi mamuvirta katkeaisi, varsinkin kun Halla-ahon kaltaisia asian kritisoijia kohdellaan kuten sinä kohtelet, eli natsitellaan jne.
Mitää merkkiä mutavyöryn lakkaamiseesta ei ole, mutta seurauksista toki voidaan spekuloida, mutta eiköhän Ranskan "nuoriso"mellakat antaneet osviittaa tulevasta tyhemmillekin.
Kyse on oikeastaan ihan yksinkertaisista valinnoista. Haluammeko tänne muslimeja vai emmekö halua? Kysymys on relevantti ja korrekti, muslimit ovat jo omissa maissaan vastanneet tähän samaan kysymykseen. He eivät halua meitä tai meidän kulttuuriamme sinne.
Jos toivotamme muslimit tervetulleiksi on loppu puhdasta matematiikkaa. Kun keskimääräinen muslimipariskunta synnyttää n.2-3 lasta enemmän kuin sekulaari vastineensa - ja aloittaa lastenteon n. 5-10 vuotta aiemmin - ei tarvitse miettiä kovin kauaa mikä tilanne on esimerkiksi sadan vuoden päästä. Muslimit eivät integroidu. Se on nähty Ranskassa, Tanskassa, Iso-Britanniassa ja Ruotsissa. Ja kun otetaan ne vihervasemmiston monikulttuurimonokkelit pois simmuilta niin huomataan ettei ole realistista odottaa integroitumista myöskään Suomessa.
Se on sitten joko tai, minkälaisen yhteiskunnan haluat jättää lastenlapsillesi tai lastenlastenlapsillesi? He ovat silloin kafir, maksavat veroa muslimeille jos haluavat harjoittaa uskontoaan.
Kukaan ei väitä että länsimainen yhteiskunta olisi täydellinen tai edes hyvä, mutta onko se syy haalia lisää ongelmia? Mielestäni ei.
Lähetä kommentti